Kaupunginhallitus päätti tukea kolmea asukasideaa

Uutiset
Raision kaupungin ideakilpailussa on haettu asukkaiden ideoimia ja toteuttamia tapahtumia ja projekteja. Tavoitteena on elävöittää kaupunkia, tukea koronan jälkeistä toipumista ja edistää kaupungin uuden strategian toimeenpanoa. Kolme ideaa on nyt saanut avustuksen ja uusia asukasideoita otetaan vastaan 31.8.2022 saakka.
Killin ja Nallin patsas.

Kaupungin ideakilpailun kokonaispotti on 30 000 euroa ja tarkoitus on myöntää 100-10 000 euron suuruisia avustusmäärärahoja eri tahojen ehdottamiin tapahtumiin, projekteihin sekä innovatiivisiin ideoihin. 

Avustushakemuksia on tullut kolmessa kuukaudessa 11 kappaletta, joissa on esitetty kaupunkiin erilaisia uusia tapahtumia sekä toimintoja. Ideat ovat olleet monipuolisia ja innovatiivisia. Kaupunginhallitus myönsi avustusta kolmelle idealle, joiden yhteenlaskettu avustusmääräraha on suuruudeltaan 10 450 euroa. Rahoitettavia hankkeita yhdistää erityisesti niiden laaja-alaisuus ja vaikuttavuus sekä se, että ne noudattelevat hyvin kaupungin uutta strategiaa.

Myönnetyt avustukset

Kulttuuritapahtuma nuorille ja ikäihmisille – vauvasta vaariin
Tavoitteena on aktivoida ikäihmisiä ja lapsiperheitä toteuttamalla monipuolinen kulttuuritapahtuma Kerttulan liikuntahallissa. Lisäksi tavoite on saada mukaan lapsia ja nuoria sekä esiintyjiksi että yleisöksi. Erityisesti pyritään lisäämään yhteisöllisyyttä ja eri ikäpolvien yhteistoimintaa positiivisessa hengessä.
Myönnettiin 7000 euroa.

Luontoluotsi
Luontoluotsi-projektin tarkoituksena on kehittää Raisioon luontoluotsi-toimintaa, joka jatkuu edelleen projektin loppumisen jälkeen. Tavoitteena on saada ihmiset liikkumaan, tutustumaan lähiympäristöön ja luontoon.
Myönnettiin 2000 euroa.

Ihalan ihanat pihat –kirppistapahtuma ympäri Raisiota
Pihakirppistapahtuma Ihalan kaupunginosassa, jossa osallistujat myivät tavaroitaan omilla pihoillaan. Tapahtuma tarjosi yhteisöllisyyttä sekä mahdollisuuden tutustua Ihalan kaupunginosaan paremmin.
Myönnettiin 1450 euroa.

Kaupunginhallitus 22.8.2022

Ideakilpailu on edelleen käynnissä

Uusia ideoita voi jättää 31.8.2022 asti. Kaupunginhallitus käsittelee hakemuksia seuraavissa kokouksissaan. 

Ideakilpailun ohjeet ja hakemisen lisätiedot

Muokattu viimeksi
23.8.2022 9:29

Asiasanat

Ikäihmiset
Yrittäjät
Lapsiperheet
Matkailijat
Nuoret
Kaupunki ja päätöksenteko