90 prosenttia tehohoitoon joutuneista koronapotilaista on rokottamattomia

Uutiset
Varsinais-Suomen koronatilanne näyttää huolestuttavalta. Koronavirusta sairastavia potilaita on nyt tehohoidossa enemmän kuin koko pandemian aikana tähän asti. Tehohoidetuista potilaista 90 prosenttia on ollut rokottamattomia. Sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala kuvailee, että maakunnassa ollaan ikään kuin rokottamattomien panttivankeina.
Nainen laittaa kasvomaskia peilin edessä

Koronatilannetta Varsinais-Suomessa koordinoiva ryhmä pitää tartuntatilannetta hyvin huolestuttavana. Etenkin sairaala- ja tehohoidon potilasmäärä on noussut kriittiselle tasolle.

– Aiemmin tällä viikolla seitsemän potilasta oli tämän pandemiasyksyn suurin koronapotilaiden määrä teho-osastollamme. Jos eristyshoitoa vaativien koronapotilaiden määrä kasvaa yli kahdeksan, joudumme rajoittamaan esimerkiksi sydän-, syöpä- ja neurokirurgisten potilaiden leikkauksia. Meillä on oltava leikkausten jälkeen teho-osastolla tilaa näille potilaille, lisäksi tarvitsemme tilaa äkillisesti vakavasti sairastuneille ja esimerkiksi monivammapotilaille, sairaalajohtaja Petri Virolainen kuvaa.

Rokotesuoja pitää poissa sairaalasta

Sairaalahoitoon joutuvat ovat useimmiten rokottamattomia.

– Tehohoitoon joutuneista 90 prosenttia on rokottamattomia. Ylipäätään sairaalahoitoon joutuneista 81 prosenttia on rokottamattomia. Sen lisäksi 12 prosenttia sairaalahoitoon joutuneista on saanut vain yhden rokoteannoksen. Eli vaillinainen rokotussuoja on ollut kaikkiaan 93 prosentilla sairaalahoitoon joutuneista, sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala sanoo.

Jättäytyminen rokotuksen ulkopuolelle on valtava riski ihmiselle. Rokottamaton sairastuu enemmin tai myöhemmin epidemian aikana ja seuraukset voivat olla hyvin vakavat. Tartunta heijastuu aina myös muualle yhteiskuntaan. Tauti saadaan pysäytettyä vain riittävällä rokotuskattavuudella.

– Pelkona on, että emme saa epidemiaa sammutetuksi koko talven aikana, ja voimme joutua palaamaan rajoitusten aikaan. Olemme tällä hetkellä ikään kuin rokottamattomien panttivankeina, Rintala lisää.

Raisiossa rokotuksia annetaan joka arkipäivä

Raisiossa annetaan ensimmäisiä, toisia ja kolmansia koronarokotuksia Raision terveysasemalla ilman ajanvarausta arkisin klo 9–15.30. Lisäksi aikoja on varattavana ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa raisio.terveytesi.fi ja puhelimitse omalta terveysasemalta.

Rokotukseen ilmoittaudutaan ilmoittautumisautomaatilla. Mukaan rokotukseen pitää ottaa kelakortti, ajokortti tai henkilökortti. Alle 16-vuotiailta toivotaan myös huoltajien allekirjoittamaa suostumuslomaketta.

Lue lisää Raision koronarokotuksista kaupungin koronarokotussivulta.

Maskin käyttö on välttämätöntä

Nenän ja suun suojan käyttö esimerkiksi julkisessa liikenteessä on koronakoordinaatioryhmän mielestä edelleen välttämätöntä. Varsinais-Suomi on vieläkin vahvasti koronaviruksen leviämisaluetta.

Maskisuositus on voimassa myös kouluissa ja oppilaitoksissa, ja Raisiossa maskin käyttöä suositellaan 4.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille.

– Maskin käytöllä jokainen voi vaikuttaa helposti tarttuvan koronaviruksen leviämiseen, Rintala muistuttaa.

Tutustu kaikkiin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä voimassa oleviin suosituksiin.

Muokattu viimeksi
12.10.2021 16:01

Asiasanat

Sosiaali- ja terveyspalvelut
korona