Suvituulenpuiston puistosuunnitelma

leikkipuistossa

Suvituulenpuisto sijaitsee uuden Kuloistenniitty I:n vieressä, Satakunnantien pohjoispuolella, karttalinkki. Suvituulenpuisto on erittäin iso puisto, lähes neljä hehtaaria, joten puistoon on suunniteltu runsaasti erilaisia toimintoja eri ikäisten kuntalaisten käyttöön. Myös esteettömyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota.

Suvituulenpuiston eteläiseen osaan on suunniteltu maisemakumpu, johon istutetaan puita Satakunnantien puolelle. Maisemakummun tarkoitus on toimia melua vaimentavana rakenteena puiston suuntaan ja talvisin pulkkamäkenä pienemmille lapsille. Tulevan Heinäsirkanraitin ja olemassa olevan Hepo-ojanraitin välille on suunniteltu kaksi poikittaista yhteyttä puiston läpi. Näihin kohtiin on ojan ylitykseen suunniteltu sillat. Puiston pitkittäiset puistoväylät on suunniteltu luontoa ja puiston toimintoja myötäileviksi. Puistoväylien varrelle on suunniteltu penkkejä ja roskiksia. Myös valaistus on suunniteltu alueelle.

Perhosenraitilta johtavan puistoväylän pohjoispuolelle on suunniteltu leikkialueet, jotka aidataan. Pienten lasten leikkialuetta voidaan myös käyttää mahdollisesti Kuloistenniitty I:selle rakentuvan päiväkodin leikkipihana. Isojen lasten leikkialueelle on suunniteltu vanhempia lapsia kiinnostavia välineitä, kuten kiipeilykeskusta ja vaijeriliukua. Pienten lasten leikkivälineet ovat kaikki esteettömiä ja isojenkin alueella välineet ovat suurimmaksi osaksi esteettömiä.

Leikkialueiden viereen on suunniteltu ulkokuntoilu- ja senioriliikunta-alue. Alueelle on suunniteltu mm. senioreiden tasapainorata. Kuntoiluvälineet sopivat kaiken ikäisille ja kuntoisille henkilöille. Tämän alueen pohjoispuolelle on suunniteltu puiston peli- ja liikunta-alue, jossa on nuorille suunnattua toimintaa, kuten parkouria ja boulderointia. Peli- ja liikunta-alueen pohjoispuolella on toinen poikittainen yhteys Heinäsirkanraitilta Hepo-ojanraitille.

Puiston pohjoisempi osa on suunniteltu rauhallisemmaksi alueeksi, jossa on monimuotoista puuistutusta sekä nurmi- ja niittyalueita. Pohjoisosassa on myös oleskelualue, johon on suunniteltu pöytäryhmiä ja pihakeinu. Pohjoisosan metsäsaareke säilytetään, samoin säilytetään suurimmalta osin Hepo-ojanraitin viereinen koivukuja.

Suunnitelmaan liittyy myös Kuloistenniitty I:sen alueella oleva Sykepuisto, joka sijaitsee kuntoradan vieressä. Sykepuistoon on suunniteltu ulkokuntoiluvälineitä.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti suunnitelmaehdotus on pidetty julkisesti nähtävänä 25.1. - 8.2.2023 välisen ajan. Suvituulenpuiston puistosuunnitelma on vahvistettu infralautakunnassa 28.2.2023 § 33.
 

Attachments