Alppiruusupuisto

Näkymä Alppiruusupuistosta.

Sijainti kartalla

Kirkkoväärtinkujan päässä, tuoreessa kangasmetsässä, sijaitsee 4,5 ha suuruinen Raision Alppiruusupuisto. Puistossa on suomalaisia ja ulkolaisia alppiruusuja yhteensä  2010 kappaletta, lajeja, lajikkeita ja risteytyksiä yhteensä 284, joista kotimaisia lajikkeita 31 kappaletta.

Valkokukkainen alppiruusu mäntymetsikössä.

Alppiruusujen kukinta ajoittuu toukokuun loppupuolelta juhannuksen tienoille, jolloin puistossa voi vierailla vapaasti. Kukinta-aika voi hieman vaihdella, lämpimänä keväänä kukinta alkaa aikaisemmin ja voi jäädä lyhyemmäksi kuin viileänä keväänä.

Punainen alppiruusu.

Alppiruusupuiston vieressä on parkkipaikka. Metsän läpi kulkee kevyen liikenteen reittejä, joista näkee koko istutusalueen, mutta halutessaan voi poiketa myös pienemmille metsäpoluille. Kevyen liikenteen väylän varrella on penkkejä levähtämistä varten.

Valkoinen kerrottu ja lila alppikärhö yhdessä.

Alppiruusupuisto perustettiin vuonna 1999, jolloin alueelle istutettiin 350 kotimaista alppiruusua. Vuonna 2008 vietettiin valtakunnallista Vihervuotta, jonka kunniaksi puistoa laajennettiin istuttamalla sinne 300 kotimaista alppiruusua.

Eri värisiä alppiruusun kukkia.

Puisto laajeni kolmannen kerran Vihervuonna 2016, kun istutusalue levittäytyi uudelle metsäalueelle kaupungin keskustaan päin. Tällä kertaa istutettiin 400 alppiruusua sekä ulkolaisia että kotimaisia lajikkeita. Näiden lisäksi alueelle on istutettu erilaisia alppiruusuristeytyksiä. Istutustalkoissa on ollut mukana runsaasti innokkaita kaupungin asukkaita.

Kaunis alppiruusu mäntyjen katveessa.

Syksyllä 2021 Kirkkoväärtinkujan varteen istutettiin alppiruusulajeja, joiden alkuperä on Appalakkien vuoristosta. Alueella on myös alppiruusuja, joiden lisäysmateriaali on Yltöisten lajikekoealueelta.

Valkoinen alppiruusu, tummanpunaisilla täplillä.

Alppiruusupuistoon on istutettu myös lukuisia magnolioita, joiden kukinta alkaa ennen alppiruusuja. Näinollen puistossa on pidemmän aikaa kaunista katseltavaa.

Kaunis magnolia Alppiruusupuiston lammen rannalla.

Kirkkoväärtinkujaa reunustavan kallioseinämän edustalle on istutettu erilaisia köynnöksiä. Kalliota pitkin kiipeilevät raatihuonevilliviinit ja kallion edustalla olevat korkeat köynnösverkot verhoutuvat amurinviinin ja ruosteviinin kasvustoon. Kadun varteen on istutettu myös kirsikoita. Kallioalueen syysväritys on huomiota herättävä.

Eri värisiä raatihuonevilliviinejä kallion edustalla.

Vuonna 2019 alkoi suosittu Osta oma alppiruusu- kampanja, joka jatkuu edelleen. Halutessaan yksittäiset henkilöt, yhdistykset tai yritykset voivat ostaa puistoon oman alppiruusun. Tilauksen voi tehdä sivuston alalaidassa olevasta linkistä. Syksyllä kaupunki järjestää istutustapahtuman, jossa voit istuttaa alppiruusun itse tai halutessasi kaupungin Viheryksikkö hoitaa istutuksen. Kaupunki huolehtii kasvien jatkohoidosta.

Alppiruusupuiston kosteikossa kasvaa keltakurjenmiekkoja ja suopursua.

Mäntyvaltaisesta kangasmetsästä löytyy vaihtelevia näkymiä, pieni lammikko, kauniita, aluetta rajaavia kallioita sekä pieniä kosteikkoja, joissa kasvaa luontaisesti suopursua, kurjenjalkaa, metsäalvejuurta ja maariankämmekkää.

Suurikukkainen magnolia kukkii Alppiruusupuiston lammen rannalla.

Yleisesti koko alueella kasvaa mustikkaa ja sananjalkoja. Metsään on istutettu myös  erilaisia hemlokkeja, tuijia ja sypressejä.

Alppiruusupuistossa on paljon erilaisia hemlokkeja.

Puiden rungoilla kiipeilee mm. köynnöshortensioita, imukärhivilliviinejä, japaninkelasköynnöstä, erilaisia muraatteja, ja pienikukallisia kärhöjä.

Alppikärhö rehevässä metsämaastossa.

Kosteikoissa kasvaa mm. suopursua, kirjosorsimoa, tupasvillaa, erilaisia kurjenmiekkoja, suokukkaa, saniaisia ja rentukoita. Myös erilaisia pärskä- ja alvejuuria, imarteita, loikkoja, hiirenportaita sekä kangaskortetta löytyy alueelta. 

Helmisaniainen auringon paisteessa.

Alppiruusupuistoon rajoittuva metsänreuna uudistettiin vuonna 2023, jolloin avautui laaja panoraamanäkymä puistoon. Pitkä kosteikkovyöhyke laajeni entisestään ja luiskat muotoiltiin uudestaan.

Kosteikkoalue Alppiruusupuiston alueella.

Kaivuun yhteydessä esiin tulleet louhoskivet aseteltiin rinteeseen ja koko puiston leveydelle tehtiin istutusryhmiä. Alueelle on istutettu pagodikanukoita, hortensioita, magnolioita sekä atsaleoja ja tuivioita, kosteikkoja reunustavat kotkansiivet, hiirenportaat sekä alvejuuret. Puustona alueella on lakkipuita, kirsikoita, katsuroita ja pensylvanianvaahteroita. Uuden kasvillisuuden myötä kevään ja syksyn kukinta-aika pitenee ja syksyn ruska värjäytyy keltaisen, oranssin ja punaisen sävyihin.

Puiston reunan saneeraus on valmistunut.

Puiston säännöt

  • Kulje vain kevyen liikenteen väylillä tai kivituhkalla päällystetyillä metsäpoluilla.
  • Metsäpolut ovat tarkoitettu vain jalankulkijoille. Pyöräily ja mopoilu on kielletty.
  • Kasveja ei saa vahingoittaa millään tavalla. Kasvien kerääminen kielletty.
  • Ethän kulje kosteikkojen läpi tai alueilla, jossa on istutuksia ja luonnonkasvustoa, tallaaminen vaurioittaa kasvillisuutta.
  • Koirat ovat pidettävä kytkettynä. Älä anna koirien tehdä tarpeitaan istutettujen kasvien juurelle. Korjaathan koirien jätökset roska-astioihin.
  • Tupakointi kielletty.

Vaaleanpunainen kesäkahvila Alppiruusupuistossa.

Alppiruusupuiston yhteydessä toimii viehättävä kesäkahvila. WC:t löytyvät vieressä olevan lukion tiloista.

Keppihevosia Alppiruusupuiston kahvikioskilla.

    Attachments

    Lähikuva Raision Alppiruusupuistosta kesältä 2019.

    Alppiruusupuisto laajenee - haluatko olla mukana?

    Haluatko olla mukana lisäämässä Alppiruusupuiston monimuotoisuutta ja kauneutta? Osta oma alppiruusu puistoon!

    lateral-image-left

    Asiasanat

    Matkailijat
    Kulttuuri ja vapaa-aika
    Asuminen ja ympäristö
    Retkeily
    Luonnonvaraiset kasvit ja eläimet
    Matkailu Suomessa