Koronatilanne paranee – nyt on tärkeää ottaa rokote ja välttää ulkomaille matkustamista

Uutiset
Varsinais-Suomen koronatilanne jatkaa paranemistaan ja myös Raisiossa tilanne on helpottanut. Sen myötä liikunnan rajoitukset kevenevät entisestään. Jotta tilanne pysyy hyvänä, on tärkeää noudattaa jo aiemmin annettuja suosituksia maskinkäytöstä, turvaväleistä ja käsihygieniasta sekä etätöistä. Erityisen tärkeää on nyt ottaa rokote ja välttää ulkomaille matkustelua.
Toimistossa työskentelevä mies on suojatunut maskilla.

Koronatilannetta Varsinais-Suomessa koordinoivan ryhmän suositusten mukaisesti aikuisten ryhmäharrastustoimintaa voidaan nyt järjestää ilman henkilömäärärajoitusta myös sisällä. Toiminta pitää kuitenkin järjestää terveysturvallisesti noudattaen Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antamaa ohjetta.

Ulkomaille matkustamista ei suositella

Tuorein 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 18,4. Näistäkin tapauksista lähes puolet on peräisin ulkomailta. Raisiossa ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä ainakin 24,5 (8.6.). Ulkomaille matkustamisessa suositellaan edelleen käyttämään harkintaa sekä huomioimaan ulkoministeriön antamat suositukset. Käytännössä matkustamista ei suositella.

Jos henkilö saapuu Suomeen maasta, joka katsotaan riskimaaksi koronaviruksen takia, tulee hänen hakeutua koronatestiin, ellei hän ole todistetusti sairastanut koronainfektiota alle kuusi kuukautta aiemmin. Riskimaiksi katsotaan maat, joissa koronavirustaudin ilmaantuvuusluku on yli 25 eli tällä hetkellä suurin osa maailman maista. Esimerkiksi Virossa ilmaantuvuus on edelleen yli 100 ja Ruotsissa yli 300.

– Jotta saamme tilanteen säilymään näin hyvänä, pitää matkoilta palattaessa käydä koronatestissä ja pysyä omaehtoisessa karanteenissa siihen asti, kun on saanut tuloksen, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.

Rokotteen ottaminen on tärkeää

Rokotteen ottamalla yhteiskunnan avaaminen sekä oma matkustaminen aikanaan mahdollistuu. Ottamalla rokotuksen suojataan sekä itseä että muita. Raisiossa ensimmäisen rokoteannoksen on saanut jo yli 50 prosenttia asukkaista, mutta aktivoitumista rokotusajan varaamisen toivotaan varsinkin nuoremmilta ikäluokilta. Tällä hetkellä rokotetaan yli 25-vuotiaita ja riskiryhmiin kuuluvia.

– Nuorten aikuisten rokottaminen on hyvin tärkeää, jotta nuoret ja työikäiset saadaan kattavasti rokotetuksi. On myös hyvin tärkeää ottaa toinen rokoteannos, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala.

Lue lisää Raision koronarokotuksista kaupungin koronarokotussivulta.

Tutustu kaikkiin Varsinais-Suomessa voimassa oleviin suosituksiin ja rajoituksiin sairaanhoitopiirin sivuilla.

 

Muokattu viimeksi
8.6.2021 17:10

Asiasanat

Sosiaali- ja terveyspalvelut
korona