Raision lukio järjestää Harrastepäivän

Uutiset
Raision lukiossa järjestetään perjantaina 18.1. Harrastepäivä, jossa lukion opiskelijat pääsevät esittelemään vapaa-ajan harrastuksiaan. Lisäksi mukana on raisiolaisia seuroja esittelemässä omaa toimintaansa. Päivä alkaa klo 9 lukion liikuntasalissa.
Raision lukion piha aurinkoisena päivänä.

Harrastepäivä järjestetään lukiolla joka kolmas vuosi. Päivän ideana on, että opiskelijat pääsevät esittelemään omia vapaa-ajan harrastuksiaan muille. Aikaisemmin on esitelty muun muassa miekkailua, kilpatanssia, käsitöitä ja salibandya. Tänä vuonna erilaisia harrastuspisteitä on yli kolmekymmentä, eli paljon innokkaita harrastusten esittelijöitä on mukana.

Päivän aikana opiskelijat ja opettajat kiertelevät ympäri koulua sijaitsevissa harrastepisteissä. Opiskelijat saavat siis esitellä harrastuksiaan suurelle, noin 500 henkilön yleisölle. Opiskelijat pääsevät myös äänestämään parasta harrastepistettä. Lisäksi tuomareina toimivat Raision yrittäjistä Antti Ala-Nissilä ja Sami Aalto sekä Raision elinvoimapäällikkö Samu Mattila.

Harrastepäivää ovat olleet järjestämässä Raision lukion Yrittäjyyslinjan opiskelijat.

Muokattu viimeksi
19.1.2019 0:00

Asiasanat

Nuoret
Kulttuuri ja vapaa-aika
Koulutus ja varhaiskasvatus
Lukiokoulutus