Raision ilmastotyö on ottanut harppauksen eteenpäin

Uutiset
Raision ensimmäinen ilmastohankkeen aikana ilmastonäkökulma on nostettu kaupungin uuteen strategiaan ja osaksi talousarviota. Joulukuussa Raisiossa alkoi uusi, kiertotalouteen keskittyvä hanke.
Ympäristökampanjan juliste.

Ilmastosuunnitelmasta tekoihin –nimeä kantanut hanke toteutettiin osin ympäristöministeriön tuella. Hanke päättyy ruoka-aiheiseen kampanjaan, jossa raisiolaisia herätellään ruoan ympäristövaikutuksiin ja siihen, miten niihin voi vaikuttaa omalla toiminnalla. Kampanjassa nostetaan esille kaksi tehokasta keinoa: ruokahävikin vähentäminen ja elintarvikkeiden vaihtaminen ympäristöystävällisemmäksi. Kampanjajulisteita on esillä muun muassa kaupungin kouluissa.

Viimeisen reilun vuoden aikana ilmastonäkökulma on nostettu kaupungin uuteen strategiaan ja talousarvioon ilmastoasiat vietiin omana lukunaan ensimmäisen kerran syksyllä 2021. Hankkeessa haluttiin keskittyä myös konkreettiseen tekemiseen, jossa huomioidaan kaupungin ilmastotyön tulevaisuus. Ilmastotyönjohtamista lähdettiin kehittämään ympäristöohjelman kautta, johon on mm. tunnistettu kaupungille merkittävimmät ilmastotoimet. Ohjelmaa laadittiin laajasti kaupungin eri toimijoita osallistaen. Kaupunginhallitus lähetti ohjelman lausuntopyynnöille lautakunnille aiemmin marraskuussa.

– Hankkeen pääpaino oli kaupungin ilmastotyön käynnistämisessä ja ilmastojohtamisen kehittämisessä. Nyt hankkeen päättyessä voidaan sanoa, että Raision ilmastotyö on ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Eikä työ pääty hankkeen loppumiseen, vaan jatkoa on luvassa, ilmastokoordinaattori Ronja Ryyppö sanoo.

Hankkeessa huomioitiin myös asukkaita mm. asukasiltojen ja kyselyiden kautta. Nuorille järjestettiin keväällä oma kestävyyspäivä, jossa oli aiheeseen liittyvää tapahtumaa ja nuorilla oli mahdollisuus kertoa ajatuksiaan kaupungin edustajille ja osallistua kaupungin ilmastotyöhön. Lisäksi hankkeen tiimoilta tutkittiin pientalojen öljylämmityksen tilaa Raisiossa.

Seuraavaksi keskitytään kiertotalouden kehittämiseen

Joulukuussa Raisiossa käynnistyi uusi ympäristöministeriön rahoittama Tulevaisuuden kestävä Raisio –hanke. Uudessa hankkeessa keskiössä ovat ilmastojohtamisen ja kiertotalouden kehittäminen.

– Uuden hankkeen avulla ilmasto- ja kiertotalousajattelua juurrutetaan Raisiossa syvemmälle ja ilmastotyö tehdään näkyväksi uusin keinoin. Kansallinen tavoite on tehdä kiertotaloudesta talouden uusi perusta vuoteen 2035 mennessä ja tarkoituksena ohjata kulutusta kestävämpään suuntaan, Ryyppö kertoo.

Uuden hankkeen lisäksi ilmastoasioiden ympärillä tapahtuu muutenkin, sillä Raisiossa alkaa perusopetukseen suuntautuva viiden kunnan yhteinen KEKÄLE-hanke. Kekäle-kunnat ovat Raision lisäksi Naantali, Nousiainen, Lieto ja Laitila. Hankkeessa kehitetään perusopetuksen kestävyyskasvatusta ja hanketta koordinoidaan Raisiosta ja sitä rahoittaa Opetushallitus. Lisäksi Business Finland tukee Raision uusiutuvan energian kuntakatselmusta ja talousarvion yhteydessä on myös päätetty kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelman teosta.

Ympäristökampanjan julisteet.

Muokattu viimeksi
1.2.2023 10:19

Asiasanat

Ikäihmiset
Yrittäjät
Lapsiperheet
Matkailijat
Nuoret
Asuminen ja ympäristö
Kaupunki ja päätöksenteko