Nuorisovaltuusto etsii Raision ulkopuolella opiskelevia jäseniä

Uutiset
Oletko kiinnostunut kotikuntasi Raision tapahtumista ja haluatko päästä vaikuttamaan Raision kehitykseen tulevaisuudessa? Hae Raision nuorisovaltuustoon!
Käsiä viittaamassa

Seuraavalle kaudelle mukaan etsitään myös raisiolaisia 13-18-vuotiaita nuoria, jotka opiskelevat Raision ulkopuolella.

Uusia edustajia haetaan toimikaudelle 1.1.2021-31.12.2022.

Kaupunginhallitus nimittää nuorisovaltuustoon yhden edustajan ja tälle varaedustajan sellaisista raisiolaisista nuorista, jotka eivät opiskele Vaisaaren yläkoulussa, Raision lukiossa tai Rasekon Raision toimipisteessä.

Mikä on nuorisovaltuusto?

Nuorisovaltuusto on lakisääteinen vaikuttajaryhmä nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien takaamiseksi kunnallishallinnossa. Nuorisovaltuuston tehtävänä on tuoda lasten ja nuorten ääni kuuluviin, ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin sekä tehdä aloitteita ja kannanottoja kaupungin eri toimielimille esimerkiksi lautakunnille ja kaupunginvaltuustolle. Kaupunginhallitus asettaa nuorisovaltuuston ja valtuuston toimintakausi on 2 kalenterivuotta.

  • Nuorisovaltuustotyö EI edellytä aiempaa kokemusta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta
  • Toisen kunnan nuorisovaltuustoon kuuluvaa edustajaa ei voida nimittää Raision nuorisovaltuuston edustajaksi
  • Nuorisovaltuuston jäsenpaikka säilyy, vaikka kesken toimikauden jäsen muuttaisi pois Raisiosta tai vaihtaisi oppilaitosta

Hae mukaan!

Kirjoita hakemus, liitä mukaan kuva ja lähetä se 25.10.2020 mennessä Raision nuorisovaltuuston puheenjohtajalle: aleksi.suro@gmail.com

Muokattu viimeksi
13.10.2020 9:08