Kesäretkihaaste johdattaa seikkailuihin Raisionlahdelle ja Haunisten altaalle

Uutiset
Kesälomalla on aikaa seikkailla ja tutustua lähiympäristöön tavallista tarkemmin. Sunnuntaina 6.6. startanneen naapurustoportaali Know Your Hoodsin kesäretkihaaste pitää sisällään sankkoja metsiä, näyttäviä merimaisemia ja kiehtovaa kulttuurihistoriaa. Kohteista kaksi sijaitsee Raisiossa ja loput kahdeksan ympäri Lounais-Suomea.
Nainen ja koira katsovat kalliolla alas veteen.

Kesäretkihaasteen kohteita on yhteensä kymmenen. Raision lisäksi kohteita löytyy Eurasta, Kaarinasta, Marttilasta, Maskusta ja Nousiaisista. Kesän aikana vähintään viidessä kohteessa käyneiden kesken arvotaan kivoja retkeilyyn kannustavia palkintoja.

Kesäretkihaasteen ideana on tarjota innostavaa kesälomaohjelmaa sekä kannustaa niin asukkaita kuin vierailijoitakin tutustumaan inspiroiviin kohteisiin Lounais-Suomessa. Kohteissa voi viettää vaikka koko retkipäivän tai piipahtaa pikaisella visiitillä. Haaste sopii hyvin myös lasten kanssa retkeilyyn.

–Nyt on hieno mahdollisuus tutustua Lounais-Suomeen vähemmän tunnettuihin kohteisiin! Kesäretkihaasteen myötä tutustuin itsekin uusin paikkoihin kuten Maskun Oukkulanlahden lintu-vesistöön, Marttilan korven eräreitistöön ja Euran Kauttuan Ruukinpuistoon. Pienempiä kesäretkeilijöitä kiinnostaa varmasti Nousiaisten kulttuurimaiseman laiduntavat lampaat ja Raisionlahden lintutornista avautuva näkymä lahden linnustoon ja rakentuvaan risteilijään. Kaarinan Piikkiönvuorella saa sykkeet varmasti ylös, vinkkaa Kesäretkihaasteen toteutuksesta vastaava Susanna Lahtinen CYF Digitalista.

Kaikille avoin ja maksuton kesäretkihaaste on käynnissä 15.8.2021 asti. Kesäretkihaasteen kohteet ja ohjeet löydät Know Your Hoodsin kesäretkihaasteen nettisivuilta. Know Your Hoods on turkulaisen kuntamarkkinoinnin ja kotoutumisen asiantuntijan CYF Digitalin palvelu, jossa Raisio on ollut mukana viime vuoden marraskuusta.

Muokattu viimeksi
7.6.2021 15:30

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Asuminen ja ympäristö
Retkeily
Matkailu Suomessa