Influenssarokotusten ajanvaraus maksuttoman rokotuksen saajille aukeaa lokakuun lopulla

Uutiset
Raision influenssarokotusten ajanvaraus aukeaa maksuttomaan rokotukseen oikeutetuille henkilöille lokakuun lopulla, ja rokotukset aloitetaan marraskuun alussa. Lähipiirin influenssarokotukset aloitetaan vasta, kun niihin liittyvä asetusmuutos astuu voimaan.
Flunssainen nainen niistää.

Influenssarokotteen saavat maksutta ne, joiden terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhan tai joiden terveydelle influenssarokotuksesta on merkittävää hyötyä. Vakavalle influenssalle alttiita ovat 65 vuotta täyttäneet, sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmään kuuluvat, raskaana olevat ja alle 7-vuotiaat lapset.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa influenssarokotuksen saavat maksutta kaikki potilaiden ja asiakkaiden hoitoon ja huoltoon osallistuvat sekä lääkehuollon henkilöstöön kuuluvat henkilöt, myös samoissa tehtävissä työskentelevät tai työharjoitteluun influenssakaudella menevät opiskelijat. Lisäksi tammikuussa varusmiespalveluksen tai vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavilla henkilöillä on oikeus maksuttomaan influenssarokotukseen.

Ajanvaraus influenssarokotuksiin aukeaa perjantaina 29.10. klo 8. Ajanvaraus tulee tehdä ensisijaisesti sähköisen ajanvarausjärjestelmän kautta. Siirry sähköiseen ajanvaraukseen. Mikäli ajanvaraus tehdään puhelimitse Raision terveysasemalta, äänivalikosta pitää valita kohta ”rokotukset”.

Jos ei ole oikeutettu maksuttomaan influenssarokotukseen, voi rokotetta kysyä apteekista, työterveyshuollosta tai yksityiseltä terveysasemalta. Rokotuksen saamiseen tarvitaan lääkärin kirjoittama resepti.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilla tietoa maksuttomasta influenssarokotuksesta.

THL:n sivuilla yleistä tietoa influenssarokotuksesta.

Lähipiirin rokotukset aloitetaan myöhemmin

Lisäksi influenssarokotusta suositellaan kaikille niille, joiden lähipiirissä on vakavalle influenssalle altis henkilö. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) valmistelee lähipiirien rokotuksia koskevaa asetusmuutosta, ja lähipiirin influenssarokotukset aloitetaan vasta, kun asetusmuutos astuu voimaan. Lähipiirin rokotusten alkamisesta tiedotetaan lisää, kun se on ajankohtaista.

THL:n sivuilla tietoa influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiirin rokotuksista.

Muokattu viimeksi
13.10.2021 13:27

Asiasanat

Sosiaali- ja terveyspalvelut