Influenssarokotteita terveysasemalta - varaathan ajan

Uutiset
Pinkkihihaiseen paitaan pukeutunutta lasta rokotetaan käsivarteen.

Rokotuksia annetaan Raision terveysasemalla sairaanhoitajan/terveydenhoitajan vastaanotoilla arkisin klo 8-15.30 sekä kahtena lauantaina 23.11. ja 14.12. klo 9–15.

Rokotusaika varataan sähköisen ajanvarauksen kautta. Näin vältämme puhelinruuhkan. Ajan saa varattua myös puhelimitse numerosta p. 044 797 1321 klo 9-15. Ilta- ja lauantaiaikoja varaavat ne, jotka eivät pääse arkiaikoina hakemaan rokotetta.

Raskaana olevat ja lapsiperheet rokotetaan omassa neuvolassa. Äitiysneuvolassa rokotteen saa raskauden seurantaan kuuluvien käyntien yhteydessä. Lastenneuvolaan varataan aika ensisijaisesti sähköisen ajanvarauksen kautta omalta terveydenhoitajalta. Kouluterveydenhuollossa terveydenhoitaja tiedottaa koulukohtaisen toimintatavan Wilman kautta.

Rokotteet saapuvat tänä vuonna aiempaa myöhemmin ja siitä syystä pyrimme rokottamaan mahdollisimman paljon riskiryhmän henkilöitä heti rokotteiden saavuttua – ennen influenssakauden alkua. Tämä tulee aiheuttamaan toiminnassamme ruuhkaa ja kiireettömät hoitotehtävät siirretään rokottamisen jälkeiseen aikaan.

Influenssaepidemioita esiintyy joka talvi. Sairastumisen todennäköisyyteen ja vakavuuteen vaikuttavat monet tekijät: virustyyppi ja tartunnan saaneen ihmisen terveydentila sekä hänen kykynsä muodostaa suojaa aiempien viruskohtaamisten ja rokotusten pohjalta.

Influenssa tarttuu toiseen henkilöön joko pisaratartuntana yskiessä ja aivastaessa tai kosketuksen kautta esimerkiksi käsien välityksellä ja niistäessä.

Influenssa alkaa tyypillisesti nopeasti nousevalla korkealla kuumeella. Muita oireita ovat lihaskipu, päänsärky ja huonovointisuus. Lisäksi saattaa ilmaantua kuivaa yskää, kurkkukipua, nuhaa ja nenän tukkoisuutta kuten tavallisessa nuhakuumeessa. Lapsilla saattaa lisäksi esiintyä maha- ja suolisto-oireita. Terveet aikuiset toipuvat taudista yleensä 1–2 viikon levolla. Influenssalla on useita jälkitauteja. Yleisimmin näihin sairastuvat vanhukset, pienet lapset, raskaana olevat sekä sairautensa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat.  Influenssa voi myös pahentaa perussairautta ja huonontaa toimintakykyä. Jälkitauteja ovat lapsilla korvatulehdus ja keuhkoputkentulehdus sekä kaikissa ikäryhmissä keuhkokuume, joka voi viedä sairaalahoitoon ja aiheuttaa jopa kuoleman. 

Influenssarokotus on tehokkain keino suojautua influenssalta ja sen vaikeilta jälkitaudeilta

Rokote on paras suoja influenssaa vastaan. Lapsilla ja työikäisillä rokote torjuu parhaimmillaan 5-8 influenssaa kymmenestä ja ikääntyneillä jopa joka toisen. Rokote vähentää vakavan influenssan ilmaantuvuutta, jälkitauteja sekä influenssasta johtuvia kuolemia sekä sairaala- ja laitoshoitoja.

Influenssarokotukset on hyvä antaa ennen epidemian alkua, mielellään marras-joulukuussa.

Suojan syntymiseen menee rokotuksesta noin 2 viikkoa.

Influenssarokotteen saavat maksutta ne, joiden terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhan tai joiden terveydelle influenssarokotuksesta on merkittävää hyötyä.

Terveydenhoitaja, sairaanhoitaja tai lääkäri arvioi kuuluuko rokotettava maksuttoman rokotuksen kohderyhmään. Jos henkilö ei kuulu kohderyhmään, hänen tulee hankkia rokote itse.

Terveyskeskuksen väki toivottaa kaikille hyvää syksyä!

 

Muokattu viimeksi
12.12.2019 15:45

Keywords

Ikäihmiset
Lapsiperheet
Matkailijat
Nuoret
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Rokotukset