Hahdenniemessä pääsee nyt avannon lisäksi saunaan ja paljuun

Uutiset
Avantouintipaikka on kehittynyt viime vuodesta uusilla toiminnoilla.
Hahdenniemen sauna ja kaksi paljua talvisessa maisemassa.

Hahdenniemessä on alkanut avantouintikausi. Kaupunki on tuonut rantaan maksuttomat pukukopit, jotka ovat avannon tavoin asiakkaiden käytössä kellon ympäri.

Viime talvena avantouintipaikan yhteydessä oli peräkärrysauna, mutta tänä vuonna toiminta on harpannut eteenpäin: avannon yhteydessä on ulkopuolisen toimijan rakennuttama upouusi, 24 henkeä vetävä sauna ja kaksi paljua. Sauna ja paljut lämpiävät päivittäin klo 8–11 ja 15–22. Saunominen kustantaa 6 euroa aamutunneilla ja 8 euroa iltapäivästä eteenpäin. Maksu suoritetaan paikan päällä.

Saunasta ja paljuista vastaa Raision avanto ja sauna. Asiakkaille ne lämpiävät ensimmäisen kerran keskiviikkona 22.11. klo 15.

Yrittäjä Tuukka Pentinpuro kertoo, että tiloja on tarkoitus kehittää vielä lisää lähitulevaisuudessa. Hän toivoo, että asiakkaat saavat saunomisen ja avantouinnin yhteydessä kokea yhteenkuuluvuutta.

– Juuri juttelu muiden ihmisten kanssa ja yhteisöllisyys ovat toiminnan kantavia ideoita. Saunasta voisi muodostua kokoontumispaikka ja rupattelumesta, jossa vaihdetaan ajatuksia. Lisäksi avanto on aivan saunan vieressä. Moni on jo harrastuksen pariin löytänyt, kun siinä on positiivisia puolia niin paljon.

Raision avanto ja sauna päivittää aukioloaikoja ja muita tietoja Facebook-sivuilleen.

Muokattu viimeksi
23.11.2022 10:09

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Liikunta ja urheilu