3.10.2022 - 31.10.2022

Valokuvaaja Vesa Hannukselan (1948–2022) muistonäyttely

Kuva
Valokuvaaja Vesa Hannuksela.

Tapahtuman tiedot

Päivämäärä
3.10.2022 - 31.10.2022
Aika
Näyttely avoinna (ma–la) kirjaston aukioloaikojen mukaisesti.
Sijainti

Raision Kirjastotalo, Aulagalleria
Eeronkuja 2
21200 Raisio

Järjestäjä
Kirjastopalvelut

Tapahtuman kuvaus

Tapahtuman kuvausteksti

Raision kaupunginkirjaston ja turkulaisen valokuvaajan Vesa Hannukselan yhteistyö kesti yli 20 vuotta. Näiden vuosien aikana saimme nauttia lukemattomista Vesan valokuvanäyttelyistä.

Vesa Hannuksela oli koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri, mutta valokuvauksesta tuli hänen elämäntyönsä. Hän työskenteli useammassa valokuvausliikkeessä ennen oman Kuvatalo-liikkeensä perustamista.

Intohimoiselle valokuvaajalle toiminta Turun Kameroissa oli luonnollisesti itsestäänselvyys. Elämänsä aikana Vesa osallistui lukemattomiin yhteisnäyttelyihin.      

Aivan erityisesti Vesa tunnetaan Ruisrock-valokuvistaan. Hän tavoitti kuvissaan festivaalin tunnelman, koska tallensi esiintyjien lisäksi mielellään myös yleisöä. Näistä kuvatunnelmista koostuu Vesan muistoksi kokoamamme valokuvanäyttely.

Vesa Hannukselan muistonäyttely on esillä 3.–31.10. Aulagalleriassa.

Kuva: Matti Kivekäs.

Asiasanat

Näyttelyt
Kirjastotalo