2.3.2022 - 30.3.2022

Elina Helkalan kuvitusnäyttely

Kuva
Elina Helkalan piirroskuvitus historian kirjaan. Kuvassa kauppias ojentaa naisasiakkaalleen jotakin.

Tapahtuman tiedot

Päivämäärä
2.3.2022 - 30.3.2022
Aika
Näyttely avoinna (ma–la) kirjaston aukioloaikojen mukaisesti.
Sijainti

Raision Kirjastotalo, Aulagalleria
Eeronkuja 2
21200 Raisio

Tapahtuman kuvaus

Tapahtuman kuvausteksti

Raisiolainen kuvataiteilija Elina Helkala tuo maaliskuussa Kirjastotalon Aulagallerian vitriineihin kuvitusnäyttelyn Näkymiä historiasta – kuvituksia kirjoista Matkaopas keskiajan Suomeen sekä Jatulintarhoja ja hiidenkiukaita.

Elina Helkala on tehnyt kuvitukset miehensä, arkeologi Ilari Aallon kirjoittamiin teksteihin. Pariskunta on julkaissut yhdessä kolme arkeologiaa ja keskiaikaa käsittelevää tietokirjaa. Matkaopas keskiajan Suomeen toi heille tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2016.

Kuvataiteilija Elina Helkala on myös muinaistekniikan artesaani. Ilari Aalto on arkeologi ja tehnyt tutkimusta Aboa Vetus & Ars Nova -museossa. 

Elina Helkala on paikalla esittelemässä näyttelyä keskiviikkona 23.3. klo 15–16. Ilari Aalto osallistuu myös esittelyyn mahdollisuuksien mukaan.

Asiasanat

Näyttelyt
Kirjastotalo