Raskausdiabetes, GDM

Raskausdiabetes tarkoittaa poikkeavaa glukoosiaineenvaihduntaa, joka todetaan ensimmäisen kerran raskausaikana.

Raskausdiabetes altistaa raskausaikana kohonneeseen verenpaineeseen ja raskausmyrkytykseen. Raskausdiabetes kertoo suurentuneesta riskistä sairastua myöhemmin II-tyypin diabetekseen, minkä vuoksi raskauden jälkeinen säännöllinen seuranta on tärkeää.

Hoitamattoman raskausdiabeteksen seurauksena sikiö saattaa kasvaa suurikokoiseksi, mikä voi aiheuttaa komplikaatioita synnytyksessä. Jos odottajan verensokeri on ollut korkealla, myös sikiön haima on tottunut käsittelemään korkeita sokeripitoisuuksia. Vastasyntyneen elimistön tottuminen ”vähäsokerisempaan tilaan” kestää hetken, minkä vuoksi vauvan verensokerit saattavat alkuun laskea liian matalaksi. Vauvan tiheä ruokinta on siis erityisen tärkeää. Vauvan verensokereita seurataan sairaalassa yleensä vähintään 2 vuorokauden ajan.   

Raskausdiabetekselle altistaviin geeneihin ei ole mahdollista vaikuttaa. Tehokkain keino ehkäistä raskausdiabetesta (jo ennen raskautta!) on terveellinen ruokavalio, ylipainon välttäminen sekä liikunnan lisääminen.

Raskausdiabetes todetaan sokerirasituskokeella. Lähetteen sokerirasituskokeeseen saat neuvolasta. 

Jos arvosi ovat poikkeavat, sinulla on raskausdiabetes ja saat neuvolasta vastaanottoajan ohjauskäynnille.

Lisätietoa raskausdiabeteksesta

Asiasanat

Sosiaali- ja terveyspalvelut
Neuvolapalvelut