| |
ILMOITTAUTUMISET KUVATAIDEKOULUUN SEKÄ LAPSI- JA NUORISOTEATTERIIN
| |
Uudet oppilaat ilmoittautuvat Raision lukiossa ma 23.8. klo 17.30 - 18.30.
Huoltaja allekirjoittaa hakulomakkeen.
Kuvataidekoulun uudet oppilaat valitaan näytetöiden perusteella. Ota mukaan 2-3 omaa työtä
(piirustuksia, maalauksia jne; ei mielellään koulutöitä eikä rikkoutuvia esim. savitöitä).
Mikäli uusia oppilaita on tulossa lapsi- ja nuorisoteatteriin tai kuvataidekouluun valmentavalle
kurssille enemmän kuin ryhmiin mahtuu, osanottajat arvotaan.
Vanhat oppilaat ilmoittautuvat kotiin tulleen ohjeen mukaan.
Ryhmäjaot tulevat nähtäville Raision lukion sivuovelle pe 27.8. iltapäivän aikana.
Opettaja tekee ryhmäjaon, joten myöskin vanhat oppilaat tarkistavat ryhmänsä näistä listoista.
Listat ovat näkyvillä elokuun loppuun asti.
Mahdolliset peruutukset opiston toimistoon maksutta 7 päivää ennen opetuksen alkamista.
Mikäli peruutus ilmoitetaan tämän jälkeen, mutta viikon sisällä opetuksen alkamisesta, peritään
10 euron peruutusmaksu. Jos peruutuksesta ilmoitetaan vielä myöhemmkin, peritään koko lukukauden maksu.
Kevätlukukauden peruutukset on ilmoitettava ennen kevätlukukauden alkua toimistoon.
Etusivulle
|
|