Ympäristölupa on ympäristönsuojelulain (86/2000) ja sen nojalla annetun ympäristönsuojelu-asetuksen (169/2000) mukainen lupa toiminnalle, joka aiheuttaa ympäristön pilaantumisen vaaraa.
Luvanvaraisia toimintoja ovat esimerkiksi metsä-, metalli- ja kemianteollisuus, energiantuotanto, jätteen ammattimainen käsittely, louhinta- ja murskaus, elintarvikkeiden tai rehujen valmistaminen, eläinsuojat jne. Tarkempi luettelo löytyy ympäristönsuojeluasetuksen 1 §:ssä.
Laitostyypistä riippumatta luvanvaraisia ovat lisäksi ympäristönsuojelulain 28 §:n 2 momentissa luetellut toiminnot (päästöt vesistöön, jätevesien johtaminen, naapuruussuhdelain tarkoittama kohtuuton haitta, jätteen laitos- tai ammattimainen hyödyntäminen) sekä 29 §:n mukaiset ainepäästöt vesistöön ja viemäriin.
Osa ennen ympäristölupaa edellyttävistä toiminnoista on siirretty ns. rekisteröintimenettelyn piiriin (pääosa jakeluasemista, pienistä lämpölaitoksista ja asfalttiasemista). Näistä tehdään kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle rekisteröinti-ilmoitus eikä niille tarvitse hakea enää ympäristölupaa.
Ympäristöluvassa annetaan määräyksiä toiminnan aiheuttamista päästöistä ja niiden rajoittamisesta, jätteistä ja niiden synnyn vähentämisestä, toimista häiriötilanteista sekä muista toimista, joilla ehkäistään pilaantumisen vaaraa.
Ympäristölupaa haetaan toiminnan laajuudesta riippuen joko Raision kaupungilta tai Etelä-Suomen aluehallintovirastolta.
