Ennaltaehkäisevään työterveyshuoltoon kuuluu työstä johtuvien terveysvaarojen selvittäminen työpaikkaselvityksen avulla, terveysvaaroihin perustuvien terveystarkastusten järjestäminen, vajaakuntoisten työssä tukeminen ja kuntoutusta koskeva ohjaaminen sekä työpaikan ensiapuvalmiudesta huolehtiminen. Työterveyshuollon palvelut tarjoaa moniammatillinen työtiimimme.
Työpaikkaselvitys
Työterveyshuollon henkilöstö hankkii työpaikasta toimialakohtaista yleistä tietoa ja täydentää sitä työpaikkakohtaisilla tiedoilla. Työterveyshuolto tutustuu työpaikan olosuhteisiin ja työhön työpaikkaselvitysten ja työpaikkakäyntien avulla. Näillä selvitetään työn fyysistä ja psyykkistä kuormittavuutta sekä työntekijöiden altistumista työstä aiheutuville biologisille, kemiallisille tai fysikaalisille haitoille ja vaaroille.
Terveystarkastukset
Terveystarkastus tehdään työntekijälle työsuhteen alkaessa sekä jatkossa toimintasuunnitelman mukaisesti. Tarkastuksen toimenpiteet määräytyvät työntekijän terveyden, työolosuhteiden sekä työn vaatimusten perusteella.
Vajaakuntoisten tukeminen ja kuntoutus
Työterveyshuolto osallistuu vajaakuntoisen työntekijän työssä selviytymisen seurantaan ja edistämiseen. Lisäksi annetaan kuntoutusta koskevaa neuvontaa ja ohjataan tarvittaessa hoitoon, lääkinnälliseen tai ammatilliseen kuntoutukseen.
Ensiapukoulutus
Työterveyshuolto järjestää tarvittaessa ensiapukoulutusta työpaikoille
Työkyvyn tukeminen
Työpaikalle laaditaan yhteistyössä työterveyshuollon kanssa työkyvyn hallinnan, seurannan ja varhaisen tuen malli, joka auttaa havaitsemaan mahdollisimman varhain työkyvyssä tapahtuvat muutokset.
Työnantajalla on oikeus saada Kelalta korvausta työterveyshuollon kustannuksista 50-60%
Työnantajan korvaushakemuslomake työterveyshuollon kustannuksista

