Raision lastenvalvoja neuvoo elatusapuun liittyvissä asioissa, auttaa elatussopimusten tekemisessä sekä vahvistaa elatussopimukset. Kohtuullisen elatusavun suuruutta määriteltäessä apuna toimii oikeusministeriön ohje elatusavun suuruuden arvioimiseksi (oikeusministeriön julkaisu 2:2007).
Laskelman avulla määritetään lapsen elatuksen tarve sekä molempien vanhempien elatuskyvyt, joiden mukaisessa suhteessa lapsen elatuksen tarve jaetaan. Vanhemmat voivat myös sopia yhdessä laskelmasta poikkeavasta elatusavun määrästä. Tällöin on kuitenkin tärkeää varmistaa, ettei lapsen elatus vaarannu ja että elatusavun määrä on molempien vanhempien taloudelliseen tilanteeseen nähden kohtuullinen.
Mikäli elatusavun määrä vahvistetaan elatusvelvollisen puutteellisen maksukyvyn vuoksi nollaksi tai pienemmäksi kuin Kelan myöntämä elatustuen määrä, voi lapsen huoltaja hakea lastenvalvojan edellä mainituin perustein vahvistaman sopimuksen kanssa Kelalta elatustuen ja elatusavun välistä erotusta. Kelan myöntämän elatustuen enimmäismäärä vuonna 2012 on 147,96 €/kk.
