Mene sisältöön

 

Toimintopainikkeet

Tekstiversio

Sisällysluettelo

Ihalan koulu

Koulussamme työskentelee päivittäin yli kolmekymmentä päätoimista eri alan ammattilaista. Opetushenkilökuntaa on kolmisenkymmentä. Koulussa käy päivittäin 450 lasta jakaantuen eskareihin ja koulun oppilaisiin.

Kiinteistönhoidosta vastaa viisi siivoojaa ja kiinteistönhoitokeskus.
Ihalan koululla on oma valmistuskeittö.
Koulun arjessa on myös mukana kaksi esiopetusryhmää ja terveydenhoitaja.
Koululääkärin palvelutkin tulivat mukaan tänä syksynä. 

Koulua on peruskorjattu ja remontoitu vuosina 2004-2007, joten tilat ovat varsin hyvässä kunnossa. Tosin sisäilma selvitystä/korjausta tehdään kevään 2012 aikana. Asiasta tiedotteet Ihalan Vanhemmat ry:n osiossa.

Tieto-ja viestintätekniikan opetuksessa apuna ovat dokumenttikamerat, datatykit ja kannettavat tietokoneet. 

Samaan kouluyhteisöön kuuluu erilliset Konsan ja Krookilan koulut. Kummassain toimii kaksi alkuopetusluokkaa. Lukuvuoden 2011-2012   koulussamme toimii evakossa myös Kuloisten koulun 5-luokka.

Muita meitä arjessa tukevia ammatilaisia ovat koulupsykologi, kalustonhoitajat sekä sosiaali-ja nuorisotoimen yhdyshenkilöt.

Olemme mukana kansallisessa YP(Yhteispeli) -hankkeessa vuoden 2012 loppuun yhdessä Kaanaan koulun kanssa.

Ystävyyskoulu on Ruotsissa      linkki
Sätunaskolan Sigtunassa teemme kaupunkiemme tukien avulla vuosittain
oppilas ja opettajavierailuja. Seuraava matka on keväällä 2012.

 





Anna palautetta sivusta

Olet antamassa palautetta sivusta "Ihalan koulu".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona.