Raision keskustasta on tavoitteena kehittää paikka, jossa asuminen, työnteko, virkistys ja liikenne yhdistyvät luontevasti ja turvallisesti viihtyisäksi ja monipuoliseksi kaupunkiympäristöksi.
Keskustaan tullaan laatimaan osayleiskaava, joka ohjaa tulevia keskusta-alueen asemakaavamuutoksia. Kaavoituksen tueksi järjestettiin syystalvella 2009-2010 kilpailu, jossa kolme mukaan valittua työryhmää laati omat ehdotuksensa maankäytön ratkaisusta. Kilpailijoille annettiin tavoitteeksi tutkia keskikaupungin kehittämistä vuoteen 2025 mennessä, mutta ajatuksia myöhemmästäkin kehityksestä oli mahdollista esittää. Suunnittelukilpailun voitti ehdotus ”Vihreä nauha”, jonka pohjalta suunnittelutyötä päätettiin jatkaa. Palkintolautakunnan kommentit on luettavissa arvostelupöytäkirjasta.
Keskikaupungin maankäytönsuunnittelu jakaantuu kolmeen vaiheeseen: ideasuunnitteluun, osayleiskaavoitukseen ja asemakaavoitukseen.
Raision keskustan läpi kulkee kansainvälisesti ja valtakunnallisesti merkittävä E18 päätie (kantatie 40). Lisäksi keskustaa sivuaa valtatie 8, joka risteää E18 tietä ja liittyy siihen Raision eritasoliittymällä. Liikennemäärät Raision keskustassa ja eritasoliittymässä ovat jo nykyisin suuria, eikä liittymien kapasiteetti riitä tulevaisuudessa. Raision solmun ideasuunnitelmassa on tutkittu erilaisia vaihtoehtoja, jolla pyritään ratkaisemaan kasvavan liikenteen aiheuttamia ongelmia.
