Mene sisältöön

 

Toimintopainikkeet

Tekstiversio

Sisällysluettelo

01.11.2017

Raisio perusti nuorisovaltuuston


Raision kaupunginhallitus päätti kokouksessaan uuden nuorisovaltuuston säännöistä. Nuorisovaltuustosta on säädetty kuntalaissa ja uutta lakia sovelletaan tänä vuonna valittujen valtuustojen toimikauden alusta.

Nuorisovaltuustolle annetaan mahdollisuus vaikuttaa eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, jotka ovat lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Kaupungin muiden toimielinten puheenjohtajia, esittelijöitä ja muita jäseniä edellytetään vierailemaan nuorisovaltuuston kokouksissa informoimassa nuorisovaltuustoa valmisteilla olevista asioista.

Raisiossa nuorisovaltuuston koko on 15 henkilöä. Valinta tehdään oppilaitoksittain. Raisiolaisten oppilaitosten ulkopuolella oleville on oma kiintiönsä. Vaisaaren koulusta toimielimeen valitaan kahdeksan henkilöä, kuitenkin vähintään kaksi kultakin luokka-asteelta. Lukiosta valitaan kolme henkilöä ja Raision seudun ammattioppilaitoksen Raision yksiköistä kolme henkilöä. Lisäksi raisiolaisten oppilaitosten ulkopuolelta tulevien 13–18-vuotiaiden raisiolaisten kiintiöstä valitaan yksi henkilö. Raisiossa oppilaskunnat valitaan vaaleilla ja oppilaskuntien hallitukset esittävät ehdotuksensa valtuutetuiksi kaupunginhallitukselle, joka nimeää valtuutetut. Halutessaan oppilaskunnat voivat järjestää myös erilliset vaalit nuorisovaltuustoedustajista.

Nuorisovaltuuston rinnalla on tarkoitus säilyttää Raision kaupungissa toimiva lasten ja nuorten parlamentti alakouluikäisten vaikuttamiskanavana. Sen nimi on jatkossa lasten parlamentti.

Lisätiedot: kaupunginjohtaja Ari Korhonen 044 797 1550 tai ari.korhonen(at)raisio.fi

Anna palautetta sivusta

Olet antamassa palautetta sivusta "Raisio perusti nuorisovaltuuston".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona. (Pakollinen tieto)