Mene sisältöön

 

Toimintopainikkeet

Tekstiversio

Sisällysluettelo

Kuntainfo

Raisio on 25 000 asukkaan ja yli 1700 yrityksen kotikaupunki Varsinais-Suomessa, Turun seudulla. Raision pinta-ala on 50 neliökilometriä.

Koko Varsinais-Suomen kauppapaikka

Raisiosta on kasvanut 2000-luvulla yhä merkittävämpi seudullinen kauppapaikka. Kehätien varrella oleva Kauppakeskus Mylly on Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus ja pari kilometriä Myllystä löytyy Ikea-tavaratalo, jonka parkkipaikalla on aina kuhinaa.

Myllyn ja Ikean ympärille on rakentunut oikea ostosmatkaajan onnenmaa. Alueelta löytyvät autot, asumisen ja rakentamisen tuotteet ja palvelut, huonekalut, kuntoilutarvikkeet – melkein kaiken, mitä keksit haluta ja tarvita.

Helpon arjen kotikaupunki

Raisio on vain kivenheiton päässä Turusta, mutta silti tunnelma on kuin pikkukaupungissa: viihtyisä ja turvallinen.

Vapaalle Raisiossa pääsee vaivatta. Harrastusmahdollisuudet ovat runsaat, luonto löytyy takapihalta ja venesatama on portti maailman kauneimpaan saaristoon.

Risteys, jolla kaupunkioikeudet?

Mikä on Suomen ainoa risteys, jolla on kaupunkioikeudet? Raisio.

Raisiossakin vitsi naurattaa, sillä risteyksessä on aina elämää, uusia tuulia ja kauppa käy.

Tiet ovat olleet Raisiolle tärkeitä aina ja sijainti Suuren Postitien varrella oli iso sysäys alueen kehittymiselle. Tie merkitsi jo silloin ihmisiä, kauppaa ja kanssakäymistä.


Anna palautetta sivusta

Olet antamassa palautetta sivusta "Kuntainfo".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona. (Pakollinen tieto)