Enkeleitä - onko heitä?

Kuvituskuva

Raision museo Harkossa tapahtuu keväällä 2024 taivaallisen ja maallisen kohtaaminen – enkelin kosketus. Länsimainen kuvataide on muokannut suomalaisten käsitystä enkeleistä vahvasti. Enkeli on yleensä joulun kuvastoa, suomalaisille tutuin on Suojelusenkeli-taulu.

Kuten muutkin kulttuuriset symbolit, enkeli on kokenut useita muodonmuutoksia. Taide, ja etenkin kuvataide, on kertonut meille miltä enkelit voivat näyttää. Usein – muttei aina – enkeli on kuvattu ihmishahmoiseksi, monesti siivekkääksi. Enkelit ovat olleet hyviä ja pahoja, suloisia ja kauhistuttavia, tuhoaviakin. Enkeli on suomalaisessa taiteessa usein inhimillinen: erehtyväinen, reissussa rähjääntynyt, humoristinen tai surumielinen. Nykytaiteessa enkeli voi esiintyä vaikka muotona tai valona.

Enkelit ovat muuttaneet muotoaan kulttuurista ja ajasta toiseen, mutta säilyneet elinvoimaisina. Raision museo Harkossa on taiteen äärellä musiikin keskellä hyvä rauhoittua pohtimaan omaa taidesuhdetta ja suhdetta enkeleihin. Samalla voi intoutua taiteilemaan avoimessa työpajassa monotypian äärellä.

Näyttelyn teokset ovat Eero Rantasen säätiön kokoelmista.

Näyttely esillä Raision museo Harkossa 2.2.-28.4.2024.