Tietoa ilmastonmuutoksesta

Maapallon ilmasto on jatkuvassa muutoksessa. Nyt käynnissä olevan ilmastomuutoksen takana eivät kuitenkaan ole pelkästään luonnolliset syyt. Kasvihuonekaasupitoisuuksien on havaittu nousseen rajusti teollisen vallankumouksen alun jälkeen 1700-luvun lopusta, jolloin ihmiset alkoivat käyttää fossiilisia energianlähteitä kuten kivihiiltä ja öljyä. Teollistumisen alun jälkeen vuoteen 2021 mennessä hiilidioksidin määrä ilmakehässä on kasvanut noin 50 % verrattuna esiteolliseen aikaan, eli vajaan 250 vuoden aikana.

Ihmisen toiminnan on arvioitu kiihdyttäneen käynnissä olevan ilmastonmuutoksen 10 kertaa nopeammaksi kuin aikaisemmat ilmastossa tapahtuneet muutokset viimeisen 65 miljoonan vuoden aikana. Ilmastomuutoksen nopeus ylittää luonnon kyvyn sopeutua muutokseen. Yhdessä ihmiskunnan kestämättömän luonnonvarojen käytön kanssa ilmastonmuutos aiheuttaa maailmanlaajuisen lämpenemisen lisäksi lajikatoa, joka salametsästyksen ja liikakalastuksen ohella on vastuussa käynnissä olevasta kuudennesta sukupuuttoaallosta. Todistamme tällä hetkellä peruttamatonta ja nopeaa lajikatoa ja ekosysteemien tuhoutumista. Ihminen on riippuvainen luonnosta ja luonnonvaroista kuten pölyttäjistä, ravinnosta ja puhtaasta juomavedestä.

Lisätietoa ilmastonmuutoksesta löytyy Ilmatieteen laitoksen videosta Youtubesta.

Kasvihuonekaasut

Kasvihuonekaasuja ovat vesihöyry (H2O), hiilidioksidi (CO2), metaani (CH4), dityppioksidi (N2O), otsoni (O3) ja F-kaasut, kuten kloorifluoratut hiilivedyt (CFC, HCFC). Näistä vesihöyry on luonnollinen kasvihuonekaasu ja sen pitoisuuksia ei oteta huomioon kasvihuonekaasulaskennoissa- ja raportoinneissa. Kasvihuonekaasut eroavat toisistaan koostumuksen ja syntylähteiden lisäksi sekä lämmityspotentiaalissa (GWP, Global Warming Potential), eli yhdisteen kyvyssä tehostaa lämmitysvaikutusta sekä yhdisteen eliniässä. Esimerkiksi hiilidioksidin lämmityspotentiaali on 1 ja elinikä ilmakehässä 50-200 vuotta. Metaani on huomattavasti voimakkaampi kasvihuonekaasu lämmityspotentiaalin ollessa 72, kun taas elinikä on huomattavasti lyhyempi, noin 12 vuotta. Eri kasvihuonekaasujen määrä ilmoitetaan usein CO2-ekv tai CO2-e yksikkönä eli hiilidioksidiekvivalenttina. Yksikön avulla voidaan laskea yhteen eri kasvihuonekaasupäästöjen vaikutus kasvihuoneilmiön voimistumiseen. Eri kasvihuonekaasujen lämmityspotentiaali suhteutetaan hiilidioksidin lämmitysvaikutukseen lämmityspotentiaalikertoimen avulla. 

Lisää tietoa kasvihuonekaasuista ja niiden lämmityspotentiaalista löytyy Tilastokeskuksen sivuilta.

Kasvihuonekaasupäästöjä syntyy luonnollisten lähteiden lisäksi muun muassa energiantuotannosta, teollisuudesta, maankäytöstä ja maataloudesta. Ihmisen aiheuttamista kasvihuonekaasuista hiilidioksidi on selvästi yleisin. Osa vapautuneesta hiilidioksidista sitoutuu mm. maaperään, kasvillisuuteen ja meriin ja tästä syystä niitä kutsutaan hiilinieluiksi. Kasvillisuuden yhteyttämistä ja kasvien kasvamista ajatellen hiilidioksidi on niille välttämätöntä, kun esimerkiksi meriin sitoutunut hiilidioksidi aiheuttaa merien happamoitumista. Olemassa olevat hiilinielut eivät pysty sitomaan kaikkea syntyvää hiilidioksidia, joten sen määrä ilmakehässä lisääntyy vahvistaen kasvihuoneilmiötä.

Kasvihuoneilmiön mekanismi

Kasvihuoneilmiö on luonnollinen ilmiö, joka on meille ehdoton edellytys elämän kannalta. Ilman kasvihuoneilmiötä maapallon keskilämpö olisi -18 astetta. Tällöin esimerkiksi vettä ei esiintyisi maapallolla nestemäisessä muodossa.

Ongelma aiheutuu kasvihuoneilmiön voimistumisesta kasvihuonekaasupitoisuuksien kasvaessa ilmakehässä. Ilmakehä suojaa meitä avaruuden kylmyydeltä ja luo maapallolle elinolot, joissa ihmiset, eläimet ja kasvit voivat hengittää. Ilmakehän otsonikerros suojaa maapalloa haitalliselta UV-säteilyltä. Osa auringosta saapuvasta lyhytaaltoisesta säteilystä heijastuu jo ilmakehän ylimmistä kerroksista takaisin avaruuteen. Osa lämmöstä heijastuu takaisin avaruuteen lumipeitteiden, merien ja kasvillisuuden heijastamana. Kun kasvihuoneilmiö maapallon ilmakehässä voimistuu, se vaikeuttaa lämmön heijastumista takaisin avaruuteen toimimalla kasvihuoneen katon lailla. Enemmän lämpöä jää ilmakehän alaosiin, jonka seurauksena ilmasto lämpenee. Ilmaston lämpeneminen taas aiheuttaa merien lämpenemistä, kasvillisuusvyöhykkeiden muutoksia sekä monia muita, osittain vielä ihmiselle tuntemattomia muutoksia.

Ilmastomuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen

Ilmastomuutokseen liittyvät toimet voidaan jakaa kahteen osaan. Yleisesti enemmän puhutaan hillintätoimista, joilla pyritään vaikuttamaan kasvihuonekaasupäästöjen syntyyn ja vähenemiseen. Hillintätoimet ovat globaaleja, eli maailmanlaajuisia. Vaikka päästöjen syntyä voidaan vähentää paikallisesti, päästöjen vähennys tapahtuu maailmanlaajuisista päästöistä. Tällaisia hillintätoimia ovat muun muassa metsittäminen, lähi- ja kasvisruuan suosiminen, kulutuksen vähentäminen ja kestävien liikkumistapojen käyttö. Lyhyellä aikavälillä hillintätoimilla vaikutetaan suoraan päästöihin ja esimerkiksi omaan hiilijalanjälkeen. Päästöjen vähenemän näkyminen globaalilla tasolla kestää pitkään, sillä jo syntyneet päästöt säilyvät ilmakehässä vuosikymmenistä vuosisatoihin.

Ilmastonmuutoksen hillintätoimista huolimatta ilmasto muuttuu, eikä muutosta voida enää kokonaan estää. Tästä syystä on varauduttava ilmastonmuutoksen erilaisiin vaikutuksiin sopeutumisen kautta. Ilmastonmuutokseen sopeutumisella tarkoitetaan sekä poliittisia- että käytännön toimia, joilla vähennetään ilmastonmuutoksen aiheuttamia vaikutuksia. Siihen liittyvillä toimilla turvataan ihmistä, taloutta, luonnon monimuotoisuutta ja rakennettua ympäristöä. Sopeutumisella vähennetään alueen haavoittuvuutta ja saatavat hyödyt ovat nopeampia ja paikallisempia kuin hillintätoimista saatavat hyödyt. Kaupungit ja kunnat ovat ratkaisijan asemassa, kun mietitään ilmastomuutokseen sopeutumista. Tuleviin muutoksiin voidaan varautua jo maankäytön suunnitteluvaiheessa ja uusien alueiden kaavoituksessa, kun huomioidaan hulevesien hallinta, lämpösaarekkeiden torjuminen ja mahdollisuudet luonnon monimuotoisuuden ylläpitoon.

Sopeutumisen avulla voidaan vahvistaa pienenkin alueen resilienssiä, eli joustavuutta. Systeemin vahva resilienssi tarkoittaa kykyä palautua, sopeutua ja torjua häiriöitä. Ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyviä toimia voidaan tehdä myös pientaloasukkaiden ja asuntoyhtiöiden toimesta. Toimia ovat muun muassa osan maa-alueesta jättäminen päällystämättä ja istuttamalla kasvillisuutta, jolloin mahdollistetaan sadevesien imeytyminen ja pienennetään viemäreiden tulvimisriskiä. Samalla kaupunki ympäristö vehreytyy, torjutaan lämpösaarekkeita ja ylläpidetään monimuotisuutta. Sopeutuminen on myös muun muassa omavaraisuutta, luonnon perinnetyyppien suojelua, vieraslajien torjuntaa ja rakennusteknisiä ratkaisuja.