Mene sisältöön

 

Toimintopainikkeet

Tekstiversio

Sisällysluettelo

19.06.2018

Kuvakilpailu: Rakas Raisio

 IMG-20180507-WA0002.jpg

Raisio on monen rakastama kotikaupunki. Kaupunkijulkisivussa on omanlaistaan rosoa, mutta sen takana on idyllisiä asuinalueita. Raisiossa on tilaa ja mahdollisuuksia harrastaa. Kun poikkeaa tieltä, Raisiosta voi löytää yllättäviä asioita.

Raision kaupunki pyrkii kehittämään Raision mainetta entistä myönteisemmäksi. Tämän työn tueksi tarvitsemme kuvia, jotka välittävät aitoja kokemuksia Raisiosta ja houkuttelevat muitakin kokemaan Raision kaikessa monipuolisuudessaan.

Kuvakilpailun tarkoituksena on tuottaa havaintoja Raisiosta, jotka ulottuvat monen tuntemaa risteystä pidemmälle. Kilpailuun toivotaan otoksia, jotka kuvittavat esimerkiksi kaupungin vehreyttä ja persoonallisuutta. Kuvissa saa näkyä ihmisiä ja elämää! Kuvat kertovat, että Raisio on ainutlaatuinen ja innostava.

Kilpailun säännöt

Kilpailukuvan tulee olla Raisiosta. Kilpailukuvia voidaan käyttää Raision kaupungin viestinnässä ja markkinoinnissa. Siksi kuvan tulee olla osallistujan itsensä ottama, kuvaajalla on oltava kuvaan täydet oikeudet ja kuvatuilta henkilöiltä on oltava lupa kuvan julkaisuun. Kuvassa ei saa olla vesileimoja tai muita lisättyjä graafisia elementtejä. Kuvien julkaisun yhteydessä mainitaan mahdollisuuksien mukaan kuvaajan nimi.

Kilpailuaikaa on 30.9. asti. Lähetä kuvat osoitteeseen kilpailu@raisio.fi. Liitä mukaan nimesi ja yhteystietosi sekä tieto, mistä kuva on otettu ja mitä se esittää. Raadin valitsema paras kuva voittaa 250 € lahjakortin valokuvausliikkeeseen. Lisäksi palkitsemme raadin ja yleisön suosikkeja tuotepalkinnoilla.

Anna palautetta sivusta

Olet antamassa palautetta sivusta "Kuvakilpailu: Rakas Raisio".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona. (Pakollinen tieto)