Mene sisältöön

 

Toimintopainikkeet

Tekstiversio

Sisällysluettelo

16.10.2018

Raisio uudistaa ilmettään

Banneri: Raisio jakaa mielipiteitä.

Raision kaupunki on käynnistänyt visuaalisen ilmeen ja brändiuudistuksen suunnittelun. Uudistuksen myötä Raisio haluaa kehittää mainettaan paremmaksi ja monimuotoisemmaksi.

  • Maine on tärkeä uusien asukkaiden ja yritysten houkuttelemiseksi kaupunkiin. Meillä on erinomainen sijainti ja tunnettuja yrityksiä, haluamme lisäksi tehdä tutuksi myös vihreyttä ja vapaa-ajanmahdollisuuksia, kaupunginjohtaja Ari Korhonen linjaa.

Kaupunki toivoo että raisiolaiset osallistuvat Raisio-brändin luomiseen. Suunnittelu käynnistyi kahdella työpajalla, joihin kutsuttiin eri-ikäisiä raisiolaisia kertomaan omasta näkökulmastaan kaupunkiin. Työpajojen pohjalta laadittiin verkkokysely, jolla kartoitetaan suuremman yleisön kokemusta Raisiosta. Kaikille avoimeen kyselyyn voi vastata osoitteessa https://raisio.kysyy.fi/. Kysely on avoinna kuun loppuun.

  • Haluamme tehdä aidosti Raision näköisen ilmeen, siksi on tärkeää kutsua kaupunkilaiset mukaan. Olisi hienoa luoda tunnistettava brändi, joka tuo esiin kaupungin hyviä puolia rehellisesti ja omannäköisesti, viestintäpäällikkö Minna Heikkilä kertoo.

Raision Kirjastotalossa avataan torstaina 15.11. pop up -mainostoimisto, jossa on mahdollisuus päivän ajan tutustua alustaviin suunnitelmiin ja nähdä ammattilaisten työskentelyä. Suunnittelutyöstä vastaa KMG Turku. Uusi ilme julkaistaan vuoden 2019 alussa.

Anna palautetta sivusta

Olet antamassa palautetta sivusta "Raisio uudistaa ilmettään".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona. (Pakollinen tieto)