Mene sisältöön

 

Toimintopainikkeet

Tekstiversio

Sisällysluettelo

13.03.2017

Raision kaupunki jakaa 66 kunnia- ja ansiomerkkiä


Raision kaupunki huomioi vuosittain luottamushenkilöt, työntekijät ja viranhaltijat, joille on kertynyt 20 tai 30 vuotta kunnallista palvelua. Lisäksi huomioidaan luottamushenkilöt, joille on kertynyt 10 tai 40 vuotta kunnallista palvelua. Henkilöt saavat oman valintansa mukaan Kuntaliiton ansiomerkin tai Raisio-aiheisen korun.

Ansiomerkkien lisäksi kaupungin kunnia- ja ansiomerkkijuhlassa 14.3. jaetaan myös yksi kunniamerkki. Valtuuston puheenjohtaja Janne Laulumaa saa Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein.


* * * * *

Kunnia- ja ansiomerkkien saajat

Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitali kultaristein
Janne Laulumaa, elektroniikkatyöntekijä

Kultainen ansiomerkki, 30 vuotta kunnallista palvelua

Viran- ja toimenhaltijat:
Aalto Arja, päiväkodin johtaja
Alvajärvi Tarja, lehtori
Fransman Maritta, perhepäivähoitaja
Hällfors Leila, sairaanhoitaja
Järvenpää Isa, lehtori
Järvinen Marjo, lastenhoitaja
Kallinen Leena, koulunkäynnin ohjaaja
Koivisto Altti, kirjastovirkailija
Kärkkäinen Tuula, perushoitaja
Lindberg Riikka, lehtori
Lindholm Seija, ryhmäperhepäivähoitaja
Lumme Kari, sairaanhoitaja
Lövgren-Vanhatalo Jaana, ohjaaja
Markula Kaija, laitosapulainen
Miettinen Jari, rehtori
Mäkinen Markku, mittausteknikko
Rajamäki Pirjo, luokanopettaja
Soon Raija, lastenhoitaja
Tuominen Markku, vihersuunnittelija
Turunen Sanna, erityisopettaja
Virtanen Tiina, osastonhoitaja
Äikäs Tarja, päiväkodin johtaja

Hopeinen ansiomerkki, 20 vuotta kunnallista palvelua

Luottamushenkilöt:
Allén Pipsa
Haavisto Erkki
Laakkonen Eeva

Viran- ja toimenhaltijat:
Elo Eija, suunnitteluavustaja
Häkkilä Leena, perushoitaja
Järvi Minna, luokanopettaja
Järvinen Pekka, työsuojeluvaltuutettu
Kainulainen Leena, lähihoitaja
Kaunisto Juha, kirjastoavustaja
Koponen Marja, puheterapeutti
Kujala Kari, kiinteistönhoitaja
Kujanpää Anne, henkilöstösuunnittelija
Kulmala Marita, siivooja
Kunnari Minna, lähihoitaja
Kvist Peter, terveyskeskuslääkäri
Käräjämäki Marjo, lastenhoitaja
Laaksonen Ari, vahtimestari
Lehtonen Arja, laitosapulainen
Lehtonen Taina, terveyskeskuslääkäri
Lindgren Asta, erityisluokanopettaja/-opettaja
Lähteenmäki Johanna, terveyskeskushammaslääkäri
Martin Jatta, lastentarhanopettaja
Mickelsson Erja, siivoustyönjohtaja
Mild-Vilola Katja, luokanopettaja
Mäkinen Henna, terveydenhoitaja
Näränen Jari, arkeologi
Oivanen Merika, ryhmäperhepäivähoitaja
Oksa Gun-Maj, perhepäivähoitaja
Pohjola Heli, osastonjohtaja
Rainio Maarit, lehtori
Ruohonen Päivi, luokanopettaja
Santamäki Anne, lehtori
Sjögren Pia, tuntiopettaja
Suckman-Ruohola Tiina-Mari, erityisluokan opettaja
Taivaroja Minna, lastenhoitaja
Torkko Satu, ryhmäperhepäivähoitaja
Vaihi Marianne, suuhygienisti
Varnamo Lita, päivähoidon avustaja
Varttinen Sari, lastentarhanopettaja
Wikström Riitta, luokanopettaja
Voutilainen Pirjo, palveluvastaava
Vuorela-Hakkarainen Katri, terveydenhoitaja

10-vuotisansiomerkki luottamushenkilöille

Nordblom Marja
Jutila Ari


Anna palautetta sivusta

Olet antamassa palautetta sivusta "Raision kaupunki jakaa 66 kunnia- ja ansiomerkkiä ".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona. (Pakollinen tieto)